Maisemat vilisevät silmien edessä. Metsää, vuoria, jokia, pieniä maalaistaloja, suuria kaupunkeja. Taustalla kuuluu puheen sorinaa, ranskan eri murteita. Vierelläni on niin nuoria kuin vanhojakin. Jokainen on syventynyt omaan juttuunsa. Toiset tekevät koululäksyjä, toiset kuuntelevat musiikkia, toiset puhuvat töistä ja toiset päivän tapahtumista. Sen verran, mitä minä niistä ymmärrän... Kuulutus kajahtaa. Siinä sanotaan, että joudumme pysähtymään, koska odotamme toisen junan tuloa, jotta voimme taas jatkaa matkaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen nyt siis junassa matkalla kohti Lyonia. Kotia, jos sitä voi siksi kutsua. Olisin niin halunnut jäädä Bayonneen. Se tuntuu enemmän kodilta, kuin mikään muu tällä hetkellä koko Ranskassa. Sinne on aina ihana palata takaisin. Meri, pienet kujat, baskihenkiset talot, kodikkuus, rauhalliset ja iloiset ihmiset, kiireettömyys (Lyoniin verrattuna...onko Ranskassa kiireettömiä ihmisiä?), ym. Tällä hetkellä minulla ei ole hajuakaan, milloin palaan takaisin. Richardin takia toivoisin palaavani tammikuussa, mutta toisaalta voisin kyllä hyvin palata Suomeenkin välillä. Tulenhan takaisin kuitenkin maaliskuussa ja olen aina syyskuuhun asti. Odotan sitä aikaa innolla. Pääsen kokemaan fiesta of Bayonnen, jolloin koko kaupunki on hereillä juhlimassa päivästä toiseen.

 

Että toi aika menee nopeasti. Tuntuu, etten kerennyt tekemään viimeisen viikon aikana yhtään mitään. Miksi aika menee silloin nopeasti, kun sen ei toivoisi menevän? Olisi kivaa kokea välillä deja vu ja elää päivä aina uudelleen ja uudelleen... Mutta pidemmän päälle olisiko sekään mukavaa? Jokainen päivä tuo kuitenkin tullessaan aina jotain uutta.

 

Olen parhaillaan matkallla Toulouseen, missä pitäisi vaihtaa junaa. Odotan sitäkin erittäin innolla... Matkalaukku painaa taas tuhat kiloa...aikaa on vain 14 minuuttia...L Miten selviän? Hiki roiskuu jo valmiiksi...

 

Viimeisen viikon aikana ei siis tapahtunut kummoisia...vain oleskelua. Käytiin golfaamassa. Inhoan sitä lajia. Se on tylsää ja snobahtavaa, tai näin minä ainakin ajattelen siitä. Mutta pojat näyttivät tykkäävän, ostivat jopa uudet mailatkin, jotta pääsevät jälleen puttailemaan. Sitten juoksin lihakseni aivan kipeiksi... Noh, sen siitä saa, kun ei harrasta riittävästi liikuntaa. Ranskassa oloni aikana en ole kerennyt harrastamaan mitään enkä ole pahemmin löytänyt paikkaa, jonne voisin mennä... L Pitänee kaiketi yrittää vielä ja Lyonhan on iso kaupunki. Toisaalta juokseminen Lyonin kaduilla ei minua houkuta, mutta se nyt olisi tällä hetkellä minulle tehokkain liikuntamuoto...kunhan vaan saisin itseni jollain tavoin motivoitua siihen. Noh, parempi mieli ja kroppa...eikö siinä ole riittävästi?

 

En muista, mitä kerroin viime kerralla Bayonnen reissusta. Mutta olin siellä nyt tosiaan melkein kaksi viikkoa. Ekana viikonloppuna käytiin golfailee ja biitsillä (jiihaa...vielä kerran bikinit päälle!) sekä hengailtiin kavereiden kaa ja juotiin viskiä. J Sitten käytiin Espelettessa, jossa valmistetaan chiliä, joka puolestaan on erittäin suosittu koko baskialueella. Siellä järjestettiin jokavuotiset chilimarkkinat, vähän niin kuin meillä kalamarkkinat. Chilejä kuivatettiin talojen seinillä ja niistä oli valmistettu vaikka mitä, jopa jäätelöä.

 

 

Biarritz. Se on pieni kaupunki aivan Angletin ja Bayonnen lähellä. Se on mielettömän kaunis...ja kallis. Siellä, jos jonain päivänä haluat asua, sinun pitää olla melkeimpä miljonääri. Kaikki rakennukset ovat viimisen päälle koreita, autot ovat upeita ja ihmiset kauniita. Lisäksi putiikit notkuvat maltaita maksavia koruja ja huippusuunnittelijoiden vaatteita. Mutta kauneinta siellä kuitenkin on meri ja kaikki ne ihanat ”kalliot” aivan meren rannalla. Sitten siellä on majakka (voipi olla myös Angletin puolella), jonka alue on aivan mielettömän kaunis ja upea. Voisin viettää siellä tuntikausia vain ihaillen merta. Aaah...siksipä sinne niin kaipaankin. Kyllä se ainakin Suomen lakeudet voittaa...

 

 

Pyhäinpäiväkin meni. Ranskassa ei sitä varsinaisesti vietetä, mutta kaiken näköisiä hulluuksia sitä tuli nähtyä kaupungilla liikkuessa. Nuorten keskuudessa se on varmastikin samanlainen syy juhlimiseen kuin Suomessakin. Eli lähinnä juomismielessä... J

 

                                                 

 

Meille tulee kohta Richardin kaa vuosi täyteen ja haluttiin mennä juhlistamaan sitä hienoon ravintolaan. Ravintola oli hieno, mutta siellä ei ollut ihmisiä. Tai kaikki näytti kaikkoavan, kun me tultiin sinne... Se oli aivan mielettömän hiljainen. Kukaan ei puhunut ja jos puhuivat, jokainen kuuli jok’ikisen sanan... Iih... Sitten mulla vähän kesti ruoan valitseminen, kun en ymmärtänyt ruokalistaa. Noh, viidennen kerran, kun tarjoilija tuli, se tajusi, etten puhu ranskaa ja toi mulle englanninkielisen ruokalistan. Ei tajuttu pyytää sitä aikaisemmin, kun yleensä ravintoloissa, joissa ollaan käyty, ei ole ollut englannin kielisiä ruokalistoja. Noh, sittenhän se tarjoilija innostui ja laittoi mut puhumaan ranskaa koko ihmisjoukon kuullen... Minä pääpunaisena yritin sitten jotain sönköttää...ja Richard ja muut vaan nauroivat... Että olikin noloa. Mutta yllättävän viihdyttävää, myös minulle itselleni. J Sitten aina kun tarjoilija näki mut, se vilkutteli ym. Ja vielä kerran laittoi minut luettelemaan numeroita... Hauskaa, hauskaa... Oli sekin romanttinen illallinen. Ja kaiken  lisäksi tänään, kun astuin junaan Bayonnessa, samainen tarjoilija oli minun kanssa samassa junassa! Sekin vielä. Ei sentään tällä kertaa laittanut sanomaan mitään...

 

                                                  

 

Hmmm... Ilta on jo hämärtynyt ja kohta alkaakin jo Lyon häämöttää... Eli lopettelen tähän. Kouluhommatkin vielä odottaa ja kaipa niillekin pitää välillä antaa vähän painoarvoa. Au revoir!