Jälleen kotoisessa Suomessa. Kyllä sitä aika taas vierähti liiankin nopeasti. Viime kerralla, kun kirjoittelin kuulumisiani taidettiin elää vielä marraskuuta 2006 ja nyt... Nyt on jo uusi vuosi ja uudet kujeet. Tammikuukin on puolessa välissä. Voih, miksi aika menee niin nopeasti? Tädilläkin kävin tuossa äskettäin visiitillä pitkästä aikaa ja se ei miinannut uskoa, että olen jo 23-vuotias. Vielä vähän aikaa sitten vaihtelin kavereiden kaa kiiltokuvia ja kuuntelin Fröbelin palikoita. Hih :). Ja nyt sitä pitäisi yrittää leikkiä aikuista naista...eikä enää niinkään naisen alkua. Elämää se vain on...

                                                                   

    Kotona ollaan siis. Kylläpä oli outoa tulla pitkähkön ajan jälkeen Lahden keskustaan ja Suomeen ylipäänsä. Mikään ei sinänsä ole muuttunut, mutta taas toisaalta kaikki tuntuu niin oudolta. Olen viettänyt viimeiset vajaat 4 kuukautta Lyonissa ja 4,5 kuukautta yhteensä Ranskassa... Kaikki oli paljon suurempaa ja ihmiset huomattavasti eläväisempiä ja kiireisempiä. Kaipa se johtuu siitäkin, että maassa on toistakymmentä kertaa enemmän asukkaita. Outoa oli sekin, että kaikki paikat, kadunnimet ym. eivät muistuneet mieleen. Miten olen voinut unohtaa noinkin pienessä ajassa kadunkulmat, joissa olen pyörinyt koko elämäni ajan? Eikä tässä vielä kaikki. Jatkan oleskeluani Ranskassa elokuun loppuun asti. Miltähän sitten tuntuu tulla takaisin Suomeen? Hmmm...en halua edes ajatella. Tällä hetkellä kuitenkin Ranska tuntuu hyvältä ja kotoisalta. Sinne on aina ihanaa palata takaisin.

    Nyt on siis yksi jakso elämässäni taas eletty. Erasmus-vaihto Lyonissa. Seuraavaksi käännän katseet Bayonnen suuntaan ja keskityn oikeasti tekemään töitä, jotka voivat olla ja toivottavasti ovatkin hyödyllisiä tulevaisuuttani ajatellen. Nyt en vain mene katsomaan maisemia, hengailemaan ja bilettämään...vaan lähden toteuttamaan unelmaani---pääsen työskentelemään lehdessä. Samalla pääsen myös katsastelemaan, millaista elämä on avoparina...ja sen jälkeen varmasti moni asia selkiytyy. Tätä aikaa odotan itse asiassa innokkaampana kuin Lyonia silloin aikoinaan. Aluekin on mielestäni paljon viehättävämpi. Tälläkin kertaa on myös monta matkaa edessä. Pariisiin on ihan pakko päästävä, vaikka siellä jo kertaalleen oltiin, sitten on Barceloona, ja Dublin melkeimpä heti, kun sinne kotiudun. Elikäs paljon nähtävää ja koettavaa...aika ja raha vain ovat rajana.

    Noniin... Viime kerrasta kerkesi jo kulumaan reilu kuukausi, mikä tarkoittaa sitä, että paljon kerrottavaakin taas olisi. En lähde kertomaan, mitä Suomessa olen tehnyt, kun sen voi jo arvatakin. Perhe, sukulaiset, ystävät... Viimiset ajat Lyonissa meni pääasiassa kokeisiin valmistautumiseen ja projektien tekemiseen. Joulukuun kohokohtia olivat ehdottomasti Fete des lumieres ja Idracin järjestämä vuosittainen gaala sekä Pariisin matka. Yksi kaverikin piipahti viikon verran. Ja yksi ehdoton kohokohta oli tietenkin oman kullan näkeminen. Viime kerrasta kun oli jo kuukausi... Sitten olivat joulu ja uusi vuosi sekä Suomeen palaaminen.

    Marraskuun lopulla ei juuri tapahtunut mitään. Kaveri tuli Suomesta moikkaamaan, mikä oli aivan mahtavaa. Olikin hienoa kuulla vähän kuulumisia kotoa. Koulu alkoi jo olla loppu puolella. Kiirettä piti projektien kanssa, minkä takia olin päättäny alkaa panostaa kokeisiin vasta kaverini lähdettyä. Oli ihanaa piristystä näytellä Lyonin kuuluisimpia paikkoja, kuten Fulvierea, Rue de la Republiquea, Vieux Lyonia, La Part Dieuta ja Parc de la Tete D'orin puistoa. Joulumarkkinoillakin tuli käytyä. Ne vasta kauniit ovatkin. Siinä oli ohjelmaa kerrakseen. Harmi, ettei yöelämään päästy juuri käsiksi. ;)

                   

                             

                                                 

                                                

    Samaisen kaverin kanssa käytiin yksi ilta myös ravintolassa. Se oli jälleen perin tyypillinen lyonilainen ravintola. Ruoat eivät sitten vaihtele yhtään... Jokaisessa perinteisessä lyonilaisravintolassa on aina ne samat ruokalistat. Tai no, ainekin samankaltaiset ruoat. (Sanotaanko, ettei ole parasta Ranskan antia...ainakaan ravintoloissa.) Tällä kertaa en kuitenkaan onnekseni saanut sellaista lihakimpaletta lautaselleni kuin viime kerralla. :D Syötiin pitkän kaavan mukaan. Hmmm... Ruoka oli tosi maittavaa, mutta jälleen tarjoilijat oli ihan outoja. Keski-ikäiset miehet oli kuin tarhasta tulleita pikkupoikia. Siinä ne vuolaasti koko ravintolan kuullen toitottivat, kuinka yksi tarjoilijoista oli rakastunut minuun. Hmmm...uups, I did it again... ;)

    Jeps, nämä on tälläsiä hauskoja muistoja, joita on aina mukava muistella vanhana...hihih... Noh, ei tässä vielä kukaan ole vanha... :) Kaverin lähdettyä olivat sitten vuorossa valonjuhlat, Fete des lumieres, jotka on muodostuneet kansainvälisestikin tunnetuiksi. Tänä vuonna nämä bileet ei harmi kyllä olleet muiden vuosien tasoa... Valoja ja ihmisiä riitti, mutta sade tuli pilaamaan tunnelman. Valojakaan ei edellisvuosien tapaan ollut yhtä paljon, eivätkä ne olleet yhtä näyttäviä. Mutta lämmin viini ja ihmispaljous ainakin lämmittivät, vaikka sää ei suosinut. Eivätkä ne valotkaan olleet niin kauheita... :) Sainhan ainakin jonkinlaisen kuvan siitä, millainen tapahtuma voisi parhaillaan olla. Samanlaista tapahtumaa voisin kaivata Suomeenkin. Ero Suomeen ja sen erilaisiin tapahtumiin oli se, että ihmiset nauttivat olostaan sata ellei tuhat prosenttisesti. Ihmiset puhuivat mukavia, nauroivat äänekkäästi ja tanssivat kadunvarsilla. Eikä siihen tarvittu alkoholia... Vaikka kieltämättä ranskalaisetkin osaavat juomisen taidon. Mutta hauskanpito ei tarkoita automaattisesti juomista. Noh, kulttuurillisiin eroihin ei aina voi puuttua.

         
                                                  

    

   

Heti Fete des lumieresin jälkeen oli vuorossa lukukauden kohokohta, Idrac Gala. Kaikki puhuivat, kuinka ihmiset pukeutuvat parhaimpiinsa. Ei siis vain toppiin ja farkkuihin. Naisilla saattoi jopa olla silkkihansikkaat. Ja yleisesti ottaen kaikki pukeutuivat mustaan. Ensin luulin, että pitäisi ihan pukeutua juhlamekkoon, kuten Linnanjuhlissa, mutta netistä katsottuani huomasin, että ihan tavallinen pikkumustakin riitti. Yritin katsastella täydellistä mekkoa, punaista tai mustaa (punaiseen minua jopa "kiellettiin" pukeutumasta, mutta ajattelin saväyttää ja olla erilainen kaiken mustan keskellä). Tarpeeksi etsiessäni tulinkin siihen tulokseen, että toppi/hame-kokonaisuuskaan ei olisi paha ollenkaan. Löysinkin täydelliset. :) Oih, kerran elämässäni näytin jopa kauniilta ja yllättävä kyllä, ihmiseltä. Hihih... Hiuksetkaan ei hapsottanu. Kerrassaan täydellistä. Ilta oli muutenkin todella onnistunut ja hulvaton. Millään ei ollut mitään rajaa. Punainen matto saatteli meidät gaalaan, jossa shampanja virtasi ja musiikki tahditti. :) Pitänee järjestää ihan oma "gaala", että voi taas pukeutua kauniisti ja tuntea itsensä arvokkaaksi. :)

                                      

    Gaalasta sitten kouluun takaisin. Loppurutistus Idracin penkillä alkoi niin kuin aikasemmin mainitsin projektien viimeistelyillä. Sitten oli vuorossa business-tyyliset esitykset. Täytyy sanoa, että kaikki meni yllättävän hyvin. Tuntui jossain vaiheessa, ettei millään saada valmiiksi projekteja. Kaikilla tuntui olevan niin kovin kiire omilla tahoillaan. Mutta saatiin sitten vihdoinkin huokasta helpotuksesta. Opettajakin kehui työtä luovaksi ja erinomaiseksi. No, se oli vain esityksen perusteella...työ ei välttämättä ole yhtä hyvä...ainakaan minun mielestäni. Mutta tyytyväisiä saamme silti olla, ja tänäänhän ne koe ja projektien tuloksetkin ovat tulleet julki. Minä tosin en vielä ole niitä kysellyt. Jännittää pirusti, kun en yhtään tiedä, mitä odottaa. Kokeet tuntui menevän erittäin hyvin. Tekstiä riitti eikä sanakirjaa juuri tarvinnut. Kysymyksetkin tunnuin osaavan hyvin. Mutta saas nähdä olinko oivaltanu ihan oikein... Koejärjestelytkin tuntui niin oudoilta, kun kokeita oli aina kaksi per päivä viikon ajan... Suomessa olin tottunu aina siihen, ettei kokeet tullu yhtenä ryppäänä, vaan ne oli ripoteltu hyvin eri viikoille. Mutta pääasia on, että edes läpäisisin kurssit. Tarvitsen kaikki ne opintopisteet, mitä siellä kävin. Sitten olisi enää muutama hassu kurssi Suomessa ensi syksynä, työharjoittelu ja opinnäytetyö. Ja sitten vain taivas on rajana sille, mitä seuraavaksi ryhdyn tekemään. :)

    Sain ehkä viimeinkin päätöksen sille inhottavan vuokraemännän –asiallekin. :) Piti kirjoittaa anteeksipyyntö-kirje (vaikka ei ollut mitään anteeksipyydettävää...) ja minähän tein sen. Sillä saan sentään näillä näkymin rahani takaisin, mikä on aina positiivista. :) Sitä päivää siis odotellessa.

   

Koulu Idracissa päättyi koeviikkoon ja koulun järjestämään pienehköön aperitiiviin. Siellä me koululla juotiin kuplivaa... Outoa. Suomessa ei varmaan ikinä suvattais minkäänlaista juomista koulun tiloissa. :( Jep, mutta se nyt ei ollut pääasia, vaikka moni olikin ihan päissään jo kello 13 aikoihin. Täytyy myöntää, että minäkin pikkaisen. :) Mutta mun pointti oli se, että oli todella haikeaa jättää hyvästejä Erasmus-vaihdon kavereille. Siinä tuli melkein tippa linssiin... Se oli jokaisen elämässä ihana vaihe, jonka tulee varmasti muistamaan koko loppuelämänsä. Meillä oli todella hauskaa yhdessä. Vaikka pieniä ryhmiä muodostuikin, oli kaikki kavereita keskenään. En itse henk'koht saanut tosi ystäviä niin kuin Italiassa ollessani. Mutta moni näistä ihmisistä jäi pysyvästi mieleen. Olin omasta mielestäni kaikkien kaveri, joidenkin vähän enemmän. Aika oli liian lyhyt... Nyt minulla on kuitenkin monta paikkaa ympäri Eurooppaa ja USA:ta, jonne voin majoittautua, jos tarve vaatii. :) Great, great, great.



      
                                                      
                           

   

Koulu loppui. Mutta elämää on senkin jälkeen. Monelle oli vaikea paikka jälleen lähteä kotiin, kun tajusi, että nyt se Erasmus on oikeasti ohi. Vielä oli kuitenkin viimeiset bileet ja viimeiset hyvästit. Minultakin kaikki kyselivät jatkuvasti, milloin oikein olin lähdössä takaisin Suomeen. Kukaan ei voinut kuvitellakaan, että viettäisin joulun ja uuden vuoden Ranskassa. No, tämähän piti paikkansa. Oman fransmannini kainalossa.

    Viimeiset bileet loppuivat lyhyeen, kun kaikkien vaihtareiden piti lähteä kotiin aikaista aamua varten. Kotiinlähtö odotti. Näin tein minäkin, kun huomasin, että mieheni ei viihtynyt Idracin snobien joukossa. En kyllä minäkään, kun ei ollut muita vaihtareita. Kyllähän siinä olisi voinut tarpeeksi juomalla tuudiittua virran vietäväksi...mutta olisiko siinä ollut mitään järkeä??? Ei sitten ollenkaan. Niin kun sanottua, alkoholi ei ole kaiken ratkaisu.

   

Ennen jouluaattoa kävimme vielä tekemässä viimeiset jouluostokset. Voi sitä ihmispaljoutta. Täällä Suomessa sitä vasta alkaa kaipaamaan. Ranskassa ja Lyonissa taas asia on päinvastoin. Sitä kun toivoo pääsevänsä Suomeen rauhallisempiin oloihin. Noh, mutta ostokset tuli tehtyä kunnialla ja itselle tuli mukava antamisen ilo.

   

Sitten oli vuorossa kauan odottamani jalkapallo-ottelu Olympic Lyonnais vastaan Monaco. Vaikka en ole kiinnostunut jalkapallosta juuri ollenkaan, mitä nyt Cannavaron ulkonäöstä, halusin heti kun pääsin Lyoniin, mennä katsomaan huippujalkapalloa (jotain muuta kuin Veikkausliigaa). Ainoa hetki oli aatonaattona. Siellä oli valtavasti ihmisiä (38 000). Minä kärttyilin, kun toiset ihmiset istuivat meidän paikoilla. Taisi järkkäri huomata, kun tuli kysymään, missä meidän paikat oli ja antoi meille toiset, omasta mielestäni paremmat. :) Tunnelma oli mahtava. Ihan eri maata kuin Pelicansin pelissä... :) Peli päättyi tasan, vaikka Lyon yleensä onkin ylivoimainen. Sinä päivänä söin myös elämäni parhaimmat Couscousit. :)

                                    

                                          

    Joulu ranskalaiseen tapaan meni muitta mutkitta. Kaikki tuntui ihan samanlaiselta kuin  Suomessakin. Kuusi, punaista, lahjoja, televisio, ym. Ja tietenkin ruokaa!!!! Oma perhe vain puuttui. Noh, ruoka ei mielestäni voittanut suomalaista, mutta taas toisaalta jokaisessa maassa tavat ja tottumukset on erilaisia. Ei jouluperinteet Italiassakaan silloin tuntunu oikeilta. Siis ruoan suhteen. Kuitenkin joulut molemmissa maissa meni aivan mahtavasti. Tänä vuonna olin poikaystäväni ja hänen perheensä kanssa. Lahjojakin tuli, joten en ihan toivoton ollut kuluneen vuoden aikana. :) Joulupäivät meni vain syödessä erilaisia ruokia, joita en ollut kuvitellutkaan syöväni ikimaailmassa, kuten etanoita ja äyriäisiä. Ranskassa jouluna ostetaan ruokaa, johon ei aina ole varaa. Suomessa taas joulun aikaan syödään enemmän kuin koko vuoden aikana ja paljon perinteisiä jouluruokia. Siinä kai suurin ero omasta mielestäni. Jouluna taidettiin tänäkin vuonna syödä vähän liikaakin, kun meihin iski sitten mahatauti. :( Noh, se oli onneksi erittäin ohimenevää.      

        

   

Mutta mahataudista oli kuitenkin seurauksia... Meillä oli Richardin kanssa edessä kauan odotettu Pariisin matka. Matkalla oltiin vain kaksi päivää. Ensimmäisenä iltana oli tarkoitus vallata Eiffel... Suurin haaveeni ikinä... Italiakaan ei ollut niin suuri haave... Noh, ja mitenkäs kävi... Olen tainnut tehdä jotain erittäin pahaa, kun kohtalo otti asiat omiin käsiinsä ja päätti antaa Richardille mahataudin ja kaiken lisäksi erittäin korkean kuumeen. Mies siis vietti päivänsä ja yönsä hotellihuoneessa ja sängyn pohjalla. Onneksi Notre Dame tuli edes nähtyä. Siinä sitten yksikseni yritin iltamyöhään katsastella Pariisin katuja. Olin niin kovasti halunut Pariisiin, että menin yksikseni, vaikka Richard ei ajatuksesta tykännytkään. Kerran erehdyin hiljaiselle kadulle ja yksi hyypiö (koditon kaiketi) lähti seuraamaan minua...taisi olla kuitenkin ihan vaaraton, mutta se hiukan pelotti. Jatkoin kuitenkin kuljeskelua ja näin mm. Gallery la Fayetten (tai miten se nyt kirjotetaan). Ah, niitä valoja. Aivan mielettömät jouluvalot. Sen näyteikkunoissa oli sellasia ihania animaatioesityksiä. Ne oli aika hulvattomia ja söpöjäkin. :) Sitten näin paljon eri nähtävyyksiä, joiden nimiä en juuri nyt muista tai osaa kirjoittaa. Kävelin ihan umpimähkään yrittäen koko ajan muistaa, missä hotelli on. Siinä sitten päädyin kadulle, joka suorastaan pursu Diorin, Escadan, Guccin ym. kuuluisien muotisuunnittelijoiden liikkeitä. Hmmm...voi kumpa olisin rikas... Jos jonain päivänä on varaa edes astua noihin liikkeisiin... hmmmm... Tältä kadulta sitten päädyin aukiolle, jossa oli suuristakin suurin maailmanpyörä. Kaunista, varsinkin illan hämärässä. Ja oli siellä muutakin. Se kauan odottamani Eiffel. Sitä tunnetta ei voinut sanoin kuvata. Se oli aivan mieletöntä. Olin odottanut kauan, että edes näkisin sen. Se oli kaukana, joten päätin mennä sinne seuraavana päivänä Richardin kanssa ja mikäs sen parempaa, kuin kokea Eiffel oman kullan kanssa. Seuraavana päivänä onneksi Richard voi mainiosti. Vielä oli kuumeen ja mahataudin rippeet jäljellä, mutta hyvin poika piti pintansa. Se jakso niin mahtavasti käydä läpi kaikki tunnetut nähtävyydet. Moulin rouge, Sacre coeur, Champs Elysee, Riemukaari, Louvre...ja paljon muuta. Olen kyllä ikionnellinen, että matka ei ihan täysin ollut mullan alta. Eiffel jätettiin viimeiseksi, mutta siinä katuja kierrellessä ja kaarrellessa aikaa jäi liian vähän. Eikä siis päästy kipuamaan sinne. Siinä täytyy myöntää, että pääsi itku. Mutta vannotin itselleni, että tulen takaisin. Heti ensi keväällä tai kesällä. Ja se on varma. :) I'll be back siis. Se oli ehkä ihanin kaupunki, jossa olen ikinä käynyt Venetsian jälkeen. Valtava. Mutta ehkä liikaa turisteja... Missään ei kunnolla näkynyt aitoja ranskalaisia tai pariisilaisia. Siellä on todella massiivisia rakennuksia, mutta jokin siinä tekee siitä ihan ainutlaatuisen. Paikka, jonne haluaa tulla yhä uudelleen ja uudelleen.

             

     

    Jeps, Pariisista tultua oli taas paluu arkeen. Jankkasinkin koko ajan, että voikun pääsisin taas Pariisiin. Se oli jo jättänyt ikuiset jäljet. Noh, sitten minäkin tulin kipeäksi ja Pariisi unohtui pian. Siinä oli myös mielessä Richardin lähtö Bayonneen ja minun lähtö Suomeen. Mietin jo, miten ihmeessä saisin kaikki tavarani matkalaukkuun ja Suomeen. Osan lähetinkin Richardille ja loppujen lopuksi matkalaukkukaan ei ylittänyt sallittuja rajoja. Siis kaikki hyvin.

    Uusi vuosi vietettiin ihan rauhallisissa merkeissä ravintolassa. Ensin etsittiin ravintolaa, johon pääsisi sisään, noin kaksi tuntia. Sitten löydettiin hyvä, mutta vielä piti odottaa puolisen tuntia. Pari tyttöä siinä etuilikin...ja minä raivona...mutta lopulta päästiin syömään. :) Siinä istuttiin sitten vielä kuin kirkossa. Pöydät oli ihan vieri vieressä. Ei siinä paljon pystynyt puhumaan yksityisistä asioista. Noh, mutta ei auttanut valittaminen. Ruokakaan ei maittanut, kun alkoi taasen heikottamaan mahataudin jäljiltä. Heti ulospäästyä olo parani roimasti. Ravintolassa hauskinta oli se, kun keskiyön aikaan tuli "valomerkki" ja kaikki alko poskipusuttelemaan ja halimaan ihan vieraitakin ihmisiä. Jaa, ei meillä näin ainekaan Suomessa. Olin kyllä jonkun aikaa äimän käkenä... :)

   

Mutta nyt olen taas Suomessa. Lennot menivät hyvin. Eikä pieni järkytys lumettomuudesta ja kaiken pienyydestä haitannut... Lyonin hetket ovat menneisyyttä ja vielä erittäin mieleenpainuvina mielessä. Muutaman viikon päästä lähden taas maailmalle, minnekäs muuallekaan kuin Bayonneen Ranskaan. Lyonkaan ei jää ihan taakse. Palailen sinne varmaankin jo kesällä. Nyt vain ajattelen hetken kerrallaan ja toivon hartaasti, ettei Bayonnen aika menisi niin nopeasti kuin aika Lyonessa...