Kuukausi jälleen vierähtänyt kuin varkain. Luin juuri lehdestä, että Suomessa kevät alkaa jo näyttää merkkejään. Oooh, tuli sellai olo, että voiku pääsis Suomeen edes vähäksi aikaa. Kevätaurinkoa ei kyllä voita juuri mikään. :) Ranskassa kevät on ollut jo tuloillansa pidemmän aikaa. Noh, kevättähän täällä ei niin huomaa verrattuna Suomen oloihin. Kevättä ei huomaa siitä, että lumet sulaisi muodostaen pieniä puroja. Täällä sitä ei myöskään huomaa sillä, että ihmiset olisivat silminnähden iloisia siitä, että päivät pitenevät. Vaan täällä kevään huomaa sillä, että lämpötilat nousevat ja jatkuvat vesisateet/"myrskyt" poistuvat auringon alta. Ja minähän olen myös siitä iloinen. Nyt muistelen jo hymyhuulessa niitä paukkupakkasia, kun lähdin Suomesta. Eli toisin sanoen täälläkin on hyvä olla, vaikka olot ovat monelta kantilta erilaiset (luonto on erilainen, kaverit ovat toiset, työt ja opinnot sekä vapaa-aika erilaiset ym.).

    Aika menee niin hirmu nopeasti. Tuntuu, että vasta tulin tänne, vaikka olen jo ollut täällä kuukauden päivät. Nyt on erilaiset kuviot, kuin mitä oli Lyonissa. Enää ei opiskella, vaan kovasti pitäisi yrittää tehdä töitä. Täytyy sanoa, että viime lukukauden ja koko talven tähän päivään saakka olen vain laiskotellu ja lomaillu, kun en ole tehnyt juurikaa töitä tai opiskellut. Siltä ainakin tuntuu. Noh, kurssit läpäisin kyllä kunnialla ja kehujakin tuli mm. ryhmätyöstä, joka oli mielestäni koko lukuvuoden kohokohta ja näytön paikka. Lyonissa töitä ei kuitenkaan hirveästi tarvinnut tehdä koulun eteen ja eka viikko työharjoittelussakaan ei ole ollut kovin raskas. Ranskaan paluun jälkeen kerkesin lomailla kolme viikkoa ennen tämän työharjoittelun alkua. Tuli käytyä mm. Barcelonassa. Nyt viikko työtä takana ja voin sanoa, että niska limassa ei ole siis tarvinnut työtä tehdä. Aluksi kuvittelin, että ranskalaisella työmoraalilla joudun raatamaan niska hiestä märkänä. Noh, se ei ole vielä toteutunut. Hartaasti toivon sen tapahtuvan pian. Joutenolo ei ole mun juttu. Jotain on tehtävä. Ja valitettava tosiasia on, että tällä hetkellä urheilu tai muuten vain paikkojen katseskelu ei kiinnosta. En vaan saa itsestäni irti niin paljon.

    Noh, lähiseudut olen kolunnut jo niin moneen kertaan eli sen vuoksikaan paikkojen katseskelu ei kiinnosta... Odotan kesää, että pääsen taas biitsille. :D Urheilua olen parhaani mukaan yrittänyt harjoittaa kotona matolla, salilla tai juosten.  Uimapuvunkin ostin, että jos sitä sitten alkaisi urheilemaan oikein urakalla. :) Mutta nyt olen taas alkanut laiskottelemaan sillä saralla... Voi, voi...yksin vaan tuntuu niin tyhmältä lähteä mihinkään. 

    Oh, vietin juuri elämäni tähän astisesti tylsimmän viikon. Richard oli opiskelemassa Lyonissa ja Julien (meiän kämppis) samoin, joten vietin kokonaisen viikon yksin neljän seinän sisällä, täysin yksin... :( Sitä tunnetta en halua tuntea enää. Jotenkin sitä vain on tullut ns. riippuvaiseksi ihmisistä lähellään. Teen tällä hetkellä töitä kotoa käsin, joten sekin vielä. Ei ole helppoa viettää kaiket päivät vain kotona ja jos sen pitää tehdä yksin niin huh sentään... Jotenkin se inspiraatiokin katoaa... Noh, onneksi tiedossa on työn saralla mielenkiintoisia projekteja. Sitten pääsen mukaan kaikenlaisiin tapahtumiin ja haastatteluihin ym... Jatko on varmasti mielenkiintoisempaa kuin alku. :) Ja sinänsä onneksi minun ei tarvitse olla täällä täysin yksinkään. Olenhan saanut jo kavereitakin, joiden kanssa voin hengailla myös ilman Richardia. :)

    Noh, mutta nyt asiasta sukkahousuihin eli siihen, mitä oikeastaan olen tehnyt tän kuukauden aikana. Noh, paljon ihmeellistä ei ole tapahtunut, kuin että vietin elämäni romanttisimman ystävänpäivän erittäin kauniissa ravintolassa (tällä kertaa todella hyvää ruokaa!!!), käytiin Barcelonassa viiden päivän visiitillä ja sitten käytiin yhden ranskalaisen musikaalin maailman ensi-illassa sekä aloitin työharjoittelun. Niin ja lopun aikaa olen yrittäny urheilla, shoppaillu itteni kipeeksi (Espanjan puolellakin käytiin), ja sitten viettäny paljon aikaa netissä katsastellen Suomen tapahtumia. Juup...ja huomasin, että olen päässyt Lyonissa lehteenkin asti. Heh, se oli aika iloinen yllätys. :)

    Barcelona oli varmasti yksi parhaista matkoista, joita olen tehny tähän asti. Ja se matka tuli myös tarpeeseen. Olisin varmaan kuollut tylsyyteen täällä Angletissa (vaikee kuvitella...oon sentään Ranskassa...). Noh, mutta siellä paikat oli taas täysin uusia ja erilaisia. Paljon oli nähtävää ja kaikki oli mielettömän kaunista. Kaiken lisäksi Richardinkaan ei tarvinnut ajatella töitä. Siis molto bueno. :) Siellä oli meri, paljon palmuja, isoja rakennuksia, pieniä kujia, ostoskatuja ja tosi hyviä tapaspaikkoja. Tuli maistettua elämän parhaat tapakset muun muassa. Melkein kaikki turistinähtävyydet tuli koluttua, kuten Sacrada Familla, Parc Qüell ja  futisstadioni. Käytiin myös "vuorella", jonka nimeä en muista, mutta josta oli näkyvyys koko Barcelonaan. Rahaa paloi paljon, mutta kaikki oli sen arvoista. Matkasta hauskan teki myös se, että nähtiin kavereita Richardin Suomen-vaihdon ajalta. Katseltiin paikkoja yhdessä, käytiin syömässä, juotiin espanjalaista punaviiniä ja pidettiin hauskaa...oli erittäin rentouttava matka. Minä tykkäsin ja nyt jo kaipaan takaisin.

    Sitten mikä oli hauskaa...kaiken tän tylsyyden keskellä...heh...oli se, että Richard oli kavereidensa kanssa syömässä ravintolassa ja sen kaveri oli lukenu lehteä ja sattumalta huomannu mun olevan lehdessä. Oli aika outoo kuulla, että mun naamani oli päässyt lehteen. Ja siinä vielä kehtasivat sanoa, että olen venäläinen... Äh, tekisi mieli soittaa sinne toimitukseen, että niillä ei ollu mun lupaa laittaa sitä kuvaa lehteen ja sitten, että niiden pitäis edes oikaista se kirjotus... En todellakaan ole venäläinen...tietääkseni... Noh, mutta hauskaa kuitenki oli, että se kuva oli päätyny sinne...ja täytyy myöntää, että ei se kuva huonoimmasta päästä ollut... :)

    Kuukauden paras juttu oli, kun unohdettiin koko konkkaronkka avaimet sisälle asuntoon ja itse kerettiin jo laittaa ovi kiinni. Hmmm...täytyy sanoo, ettei ollu nauru kaukana, kun mietittiin, että miten paljon avaimien unohtaminen ehkä tulee maksamaan. Omistajalla ei ollut vara-avainta, pojilla oli vain kahdet avaimet (ja ne oli sisällä) eikä kellään ollut yleisavainta... Yritettiin kaikin keinoin saada lukko auki, mutta ei millään onnistunut. Sitten mietittiin, että lukkojen vaihto on ainut ratkaisu... Noh, onneks siihen ei jouduttu. Eli kallis ilta, mutta onneks suht halvalla päästiin (84 eskoo)... Ja ehkä vielä jonain päivänä voidaan nauraa koko asialle.

    Noh, mutta siinäpä kaikki tärkein tällä kertaa. Jään odottelemaan kesää ja palailen taas kohta puolin. Nyt pitää mennä nukkumaan, että jos sitä vaikka huomenna heräisi vähän normaalia aikaisemmin. :)

    See you, ciao ciao bye bye!!!