Juu, kotona siis ollaan. Viimeiset kaksi kuukautta blogikirjoittamista jäi, koska aika Ranskassa meni niin vauhdilla/vauhdikkaasti enkä halunnut luopua minuutistakaan kirjoittaakseni esim. tätä blogia. Muutenkin tapanani on ollut kirjoittaa niin pirusti, ettei niitä kukaan jaksa lukea.

Sen verran voin kuitenkin sanoa, että loppu aikana tuli käytyä Pamplonassa fiestailemassa, Kalkuettan kanjonilla, muutaman kerran Espanjassa, rugbya ja härkätaistelua katsomassa, juhlimassa 5-päiväisessä fetes de Bayonnessa  ja viimeiseksi Pariisissa sekä paljon aurinkoa ottamassa ja uimassa Atlantin aalloissa. Lisäksi aloitin pikku Danielin hoitamisen. Hmmm...toivottavasti voisin jatkaa, kun paluu Ranskaan koittaa... :)

Mutta nyt oli tarkoituksena kertoa yhteenvetoa siitä, mikä Ranskassa oli niin kivaa ja mikä puolestaan mätti pahasti.

No, ensinnäkin, vaikka minulla olisikin paljon "pahaa" sanottavaa ja valittamisen aihetta, täytyy kyllä sanoa, että kaikki hyvät asiat veivät huomioni niiltä huonoilta ja ikäviltä asioilta, joita liittyy vieraassa maassa olemiseen. No, oli minulla tietenkin eräs avittajakin, mutta uskon, että omalla epäsosiaalisella ja epäpositiivisella ja jollain tavalla "ihan hyvä tyyppi"-luonteellakin sain muutettua kaiken jälleen voitoksi. Ja muutenkin, kun olen ihminen, joka ei juurikaan viihdy paikallaan muuta kuin telkan  ja netin äärellä, niin täytyy sanoa, että jos pääsee Suomesta jonnekin muualle niin silloin on otettava 150 %:sti ilo irti. Turha lähteä murehtimaan, että kun Suomessa kaikki on paremmin. Sellasella asenteella ei minun mielestäni kovin pitkälle pääse. Heh, ja taas jaarittelen ja latelen kaikkea, mitä sydämen päällä on.

Mutta jos nyt vihdoin pääsisimme aiheeseen.

Ensinnäkin Idracin ajoista voisin sanoa sen verran, että se oli mielestäni liian tiukkapipoista toimintaa eikä siitä huolimatta kuria saatu aikaan tuntien aikana. Myöskin täytyy antaa pisteet meidän koululle vaihto-oppilaiden huolehtimisen suhteen. Meillä täällä Suomessa ei jätetä oppilaita pulaan, kun he astuvat vieraaseen maahan, esim. asunnon hankinnan suhteen (vaikka tänä vuonna saattoikin käydä hassusti...ymmärrettävää). Idracissa emme juurikaan saaneet minkäänlaista apua asunnon suhteen. Toki olisimme päässeet sellaiseen "slummi"-asuntolaan. Hmmm...ja minä en todellakaan olisi tarvinnut paljon. Mutta jotain rajaa kuitenkin.

Mielestäni kaikki opettajat Idracissa olivat kuin joitain ylijumalia, joita piti kunnioittaa yli kaiken. Tunneille ei saanut mennä myöhässä (sama sääntö ei pätenyt opettajiin). Ymmärrettävää, mutta kun tunnille ei päässyt edes tauon jälkeen. Weird. Ja poissaoloja kontrolloitiin todella sairaalloisesti. Tosin ranskalaiset ne yleensä olivat myöhässä... Mutta kun he (varmaankin kaikki muut paitsi minä) maksavat itsensä kipeeksi ollakseen siinä koulussa niin eikö heidän tulisi itse päättää haluavatko opiskella? Vaikka tulisivatkin minuutin myöhässä tunnille... Tiedän, että se on ärsyttävää, mutta ei se maata kaada. Toinen asia oli se, että kun eräs henkilö astui huoneeseen ja jos jollain sattui olemaan hattu päässä tai kahvikuppi nenän edessä, niin hyvä, ettei tätä heitetty luokasta ulos. Ja sen jälkeen varmasti tämä "huonokäytöksinen" henkilö sai erittäin ylimielisiä katseita osakseen. Että otti päähän välillä. Mutta toisaalta kiitin aina onneani, ettei minun tarvinnut sietää sitä touhua kuin 4 kk.

Kolmas asia, joka tuli mieleen oli se, ettei tuntien/kurssien rakenteissa ollut monestikaan päätä eikä häntää. Niissä ei oikeasti pysynyt mukana ja opetus oli suorastaan huonoa. Tuntui, että opettaja puhui suoraan slidensä ja se oli sit siinä. Ei muuta kuin kokeeseen. No, siellä olinkin sitten helisemässä. Kokeet oli kaiken lisäksi kaikki ahdettu yhteen viikkoon. Meillä oli siis kaksi koetta per päivä. OOOOOH. TOO MUCH. Kokeiden muoto ei mielestäni eronnut paljon suomalaisesta ja vastailinkin kuten Suomessa. Joko Suomessa on hellimpi arvostelu tai en lukenut tarpeeksi tai sitten se, että oli kaksi koetta per päivä vaikutti siihen, että kokeet menivät aika päin pusikkoa. Tai sitten olin vain niin surkea. Heh, mutta läpi pääsin. Jee.

Näin vajaan vuoden jälkeen on enää vaikeaa muistaa kaikkea, mitä oli vialla siinä Idracin touhussa. Kirjoitin kyllä pitkän palautteen, kun koulu veti viimisiä. Ehkäpä vielä se pitää lisätä, että kahvilassa oli aina vaan tarjolla patonkia, pizzaa tai salaattia. :D Ranskalaisista oppilaista olisin voinut lisätä sen, että kaikki oli "no problem" ja sitten heidän keskuudessa vallitsi yleinen "laiskuus". Meidän vaihto-oppilaiden piti patistaa, jos haluttiin saada jotain aikaiseksi. Se oli kieltämättä aika ärsyttävää...

Mutta oli Idracissa paljon hyvääkin. Esimerkiksi se, että deadlineista todella pidettiin kiinni. Kun ne oli sovittu, niihin ei enää tullut muutoksia, toisin kuin Suomessa saattaa aina välillä käydä. Lyonissa tehtävät tuli tehtyä ajoissa, vaikkakin taas kiireellä. Varsinkin kun vähän pelotti, mitä opettaja sanoo, jollei olla ajoissa. Se opetti tiettyä kurinalaisuutta. Oli siellä myös paljon kivoja opettajiakin, joiden tiukan kuoren alla oli oikeasti ihminen. Myöskin se oli erittäin positiivista, että meille vaihtareille järjestettiin matka Alpeille, sitten oli tutustumiskävely Lyonissa sekä IDRAC Gala loppu vuodesta. Ja toiminta oli erittäin kansainvälistä. Minä tykkäsin.

Itse en pitänyt juurikaan Idracista sen takia, että siellä oli niin paljon rikkaitten pentuja ja snobeja. Toisaalta oli kiva kuulua heidänkin joukkoon. Kaikki ottivat hyvin vastaan. Olin kaikkien kaveri ja pääsin hyvin osallistumaan kaikkeen. En luonnut ystävyyssuhteita, mutta toisaalta sain paljon uusia kavereita, joita voin ehkä joskus käydä moikkaamassa. Ja muutenkin lähdin sinne suorittamaan kouluani ja pitämään hauskaa. Onnistuin siinä erinomaisesti. ;D

Sitten tähän lopuksi voisin kertoa ihan yleisesti Ranskasta. Hmmm... No loppu ajasta minulle kävi silleen, että Bouygues Telecom päätti irtisanoa liittymäni ilman mitään sanomista. No, oltiin kyllä laitettu sinne irtisanomisilmoitus kirjallisesti. Mutta vasta kuukauden päähän. Ja kaiken lisäksi kaikki piti olla varmaa. Eli oltiin ensin varmistettu, miten liittymä saadaan irtisanottua. No, he itsekin myönsivät, ettei irtisanomisilmoitusta koskaan luettu tarkemmin. Toinen juttu oli se, että he lupasivat minulle pre-paid kortin loppu ajaksi, veloituksetta...mutta se olisi kuitenkin pitänyt ostaa itse. Kaikki tämä siis sen lisäksi, että Phone House ei halunnut laittaa puhelintani huoltoon ja että puhelimeni loppujen lopuksi varastettiin huollosta. No, onneksi sain sentään uuden "paremman" puhelimen veloituksetta...kauan siinäkin meni.

Juu ei kovin paljon ole enää luottoa ranskalaiseen asioiden hoitoon. Muitakin samankaltaisia asioita tapahtui, mutta niitä en juuri tältä istumalta muista. Ranskalaiset osaavat kyllä olla hyvin inhottavia, esimerkiksi tiedän, että he tykkäävät hankaloittaa ja mutkistaa asioita. Se näkyy niin monessa asiassa, kuten siinä, ettei Ranskan kuntien työntekijöitä voida erottaa, vaikka he tekisivät kuinka huonosti tahansa töitä, koska on olemassa laki heidän puolesta. Myöskin ranskalaiset tykkäävät lakkoilla. Hyvä esimerkki on julkinen liikenne. Jatkuvasti lakossa. Se jos mikä on ärsyttävää. Vaikka omaa autoa siellä pääasiassa käyttääkin. Ranskalaiset myös tykkäävät puijata "tyhmää" turistia, vaikka olisit vain Pariisista tai toisesta läänistä.

Seuraavat tavat ärsyttivät minua myös: Poskisuudelmat, s'il te plaitin käyttö (+teitittely) ja anteeksipyytely. Poskisuudelmiin oli minunkin vaikea heittäytyä, vaikka jo mestari olenkin. Olen kuitenkin niin perisuomalainen. Hirmu vaikeaa aina tervehtiä kaikkia poskisuudelmin ja aina ei tiennyt, että kuinka monta kertaa sitä oikein pitäisi. Ranskalaiset myös kiittävät paljon, mikä on oikein hyvä asia, mutta silti liika s'il te plait (tai vous) tuli jo korvista ulos. Välillä olisi vain tehnyt mieli sanoa, että "anna se jo, mikä kestää". Hmmm...taisin itse asiassa pari kertaa mainitakin mielipiteeni pleasen ja s'il te plaitin käytöstä... Iiik... En onneksi joutunut pulaan. Mutta se viimeistään sai minut välillä aukomaan päätäni, kun minua teititeltiin... Olenhan vielä niin nuori... Mietin monesti myös sitä, että  miksi ranskalaiset pyytävät aina anteeksi. Tuntui jo, että he pyysivät anteeksi omaa olemassaoloaan... Mutta se kyllä aina välillä unohtuikin, kuten silloin, kun sitä olisi oikeasti tarvittu, esim. töniessä toista, päästäkseen jonoon ensimmäisenä tai ihan vaan muuten vaan, kun itsellä oli kiire... Eihän sellainen tule kuuloonkaan.

Hmm...mitähän muuta tässä tulisi mieleen? Kai sitä pitäisi keksiä joitain hyviä puoliakin. Oma kulta? Äääh, ei mitään sellaista. Liian hattaraista mulle... Hyviä puolia on aina niin vaikea sanoa...tässä tapauksessa varsinkin, koska hyvät puolet ovat kuin Suomessakin...monesti. Matkalla kiinnittää yleensä vain huonoihin asioihin. No mutta sen verran voin sanoa, että ranskalaisten räiskyvä ja avoin ja välittävä luonne jäi minulle mieleen. Vaikka heissä on paljon huonojakin puolia, kuten ylimielisyys ja puuttuminen kaikkiin asioihin, on heissä paljon hyviä asioita. Esimerkiksi perheen tärkeys on minulle niin uutta. No, olen ollut Italiassakin, jossa se korostui ehkä vieläkin enemmän. On minulle omakin perhe tärkeä, mutta Ranskassa perheen tärkeys on jotain käsittämätöntä. Kunpa joskus saisin vastaavanlaisen siteen sidottua omaan perheeseen... Kaverit ovat Ranskassa myös hirveän tärkeitä. Monesti kokoonnutaan 15 hengen porukoihin, syödään ja juhlitaan. Sekin on minulle outoa. Yleensä kun minulla on tapana vain olla muutaman läheisen ystävän kanssa. Se saattoi välillä olla liikaakin. Kaipasin omia kavereita. Ja välillä tarvitsi vain olla yksin. Sitä ranskalaiset eivät ymmärrä. Jokainen päivä, kun pitää elää täysillä aj sitä kuulemma yhdessäolo ja -teko on. Se, miten ranskalaiset tervehtivät kaikkia vähänkin tuttuja, on todella hyvä juttu myös, kun Suomessa puolestaan ei tervehditä edes vuoden takaista proffaa tai luokkatoveria...heh. Näin se vain on, valitettavan monesti. Myöskin pidin siitä, että pystyin juttelemaan ihan tuntemattomankin kanssa ilman, että ne mulkaisiat minulle... Olen jotenkin oppinut höpöttelemään (olen kuitenkin perushiljainen) ja välillä en saa itteäni hiljaiseksi tekemälläkään... Suomessa sitä välillä aina ihmetelläänkin... Mutta Ranskassa sitä toivotaan lisääkin.

Muuta ei tähän hätään tule mieleen. Mutta olen itse oppinut vuoden aikana huimasti, niin itsestäni kuin Ranskasta ja Ranskan kulttuurista. Kasvoin ihmisenäkin huimasti, vaikka olenkin niin jääräpää. Liian usein. En kuitenkaan vaihtaisi mitään pois. Kaikki piti kokea. Tiedän kuitenkin sen, että haluan vielä nähdä hirveästi niin Ranskassa kuin muuallakin. Ja sinne olenkin tässä vielä jatkamassa matkaani...siis Ranskaan...mutta sinne on vielä niin pitkä aikaaaaaaaaaaaaaaaaaa... Jäädään siis odottelemaan. :)

Ps. Jos kiinnostaa lukea kirja ulkomaalaisen silmin ranskalaisista, kannattaa hankkia seuraava käsiin: Stephen Clarke, Talk to the snail-ten commandments for understanding the French. Mielettömän mielenkiintoinen lukukokemus. :) Ja kaikki blogissa mainittu esiintyy melko varmuudella myös kirjassa...